keskiviikko 27. maaliskuuta 2013

Motivaatio ei ole mielentila vaan taito, innostus ei ole tunnetila vaan suhde asiaan

Kuulen usein ohjaajien ja opettajien puhuvan siitä että opiskelijoita pitäisi "motivoida ja innostaa". Joskus he kertovat olevansa hyviä tässä, joskus taas he kokevat että on vaikeaa jos "täytyy motivoida." Olen myös analysoinut erästä tutkimusaineistoa, jossa olen tähän "innostamisen" ideaan törmännyt. Ohjaaja on hyvä kun hän osaa innostaa.



Olen myös kuullut useissa tutkimuksissa mainittavan, että opettajan innostus aihettaan kohtaan vaikuttaisi oppimisprosessin tai oppimistilanteen onnistumiseen. Hyvä opettaja on "innostunut aiheestaan". Kun on oikein innostunut, saa muutkin kiinnostumaan.

Minun on ollut hyvin vaikea lähteä tähän ajatukseen ihan täysillä mukaan. Olen jotenkin kokenut että siinä mennään "vaikutelma" edellä, sen sijaan että mentäisiin asia edellä. Mitä ON innostus?

**

Kuuntelin hiljattain psykologi Satu Eerolan luentoa eräälle opettajaporukalle. Satu puhui muun muassa motivaatiosta, motivaation merkityksestä opinnoissa sekä siitä, mitä opettajan tulisi motivaatiosta tietää. Hän summasi, että motivaatiota ajatellaan nykytutkimuksessa taitona. Monet meistä ovat jo oppineet ajattelemaan, että voi olla sisäistä tai ulkoista motivaatiota, ja tiedämme myös, että motivaatio voi muuttua, että siihen voi vaikuttaa. Mutta mikä "taito" se on? Mitä motivaatio-osaaja osaa?

Sadun mukaan - näin ymmärsin - motivaatio-taito tarkoittaa kykyä etsiä ja löytää mahdollisia tavoitteita, jotka voivat auttaa kiinnittymään opittavaan asiaan ja löytämään siihen itselle mielekkään (ja työskentelyn mahdollistavan) suhteen. Se tarkoittaa kykyä tutkia omia tavoitteita, päämääriä, kiinnostuksia (ja torjunnan alueitakin), ja toisaalta opittavan asian erilaisia relevansseja, ja etsiä näistä sitä lankaa, jonka avulla voi oppia sitä mitä haluaa - tai suoritua siitä mistä haluaa tai täytyy suoriutua.

Motivaatio on taitoa löytää tilanteen mahdollisuudet, jokin mielekäs toimintapolku, johtolanka. Se on tietenkin helpompaa, kun opittava asia on innostavaa jo valmiiksi. Mutta tätä taitoa kysytään erityisesti silloin, kun asia on vaikea, tai jos se on pakkopullaa, josta kuitenkin täytyisi syystä tai toisesta suoriutua.

Kiitos tämän viisaan puheenvuoron, ymmärsin missä se oma ajatussolmuni on ollut.

"Innostus" kuulostaa tunnetilalta. En usko, että pelkkä innostunut sävy tai esiintyminen vaikuttaa varsinaisesti motivoivasti. Ei kukaan kiinnostu asiasta siksi että se on jonkun toisen mielestä hienoa, kivaa, jännittävää, mahtavaa. Pelkkä innostunut sävy tai tyyli voi herättää päinvastoin suurta ärtymystäkin, ellei mukana seuraa ymmärrystä, merkityksiä -- viisaita, koeteltuja jäsennyksiä ja kysymyksiä. Innostunut sävy ilman "pihviä" on helppoheikkimäistä.

Pointti onkin kysyä, miksi vilpittömästi innostunut opettaja usein onnistuu opettajana? Mitä kaikkea asiastaan innostunut opettaja lopulta tekee hyvin?  Mitä muuta hän siis tekee kuin "on innostunut"?

SUBSTANSSI JA SEN KYSYMYKSENASETTELUT. Innostunut opettaja on sitoutunut asiaansa, hänellä on näkemyksiä siitä miksi se on arvokas, tärkeä, merkittävä, uudenlainen, askarruttava, ajankohtainen... Hän osaa siksi avata nämä erilaiset merkitykset ja nostaa esille kysymyksiä, jotka voivat virittää uteliaisuutta asiaa kohtaan. Hän osaa viedä muut mukanaan oman uteliaisuutensa lähteelle, hän osaa osoittaa muillekin miksi tämän asian suhteen kannattaisi olla utelias. Uteliaisuuteen liittyy kyllä tietty emotionaalinen tila, mutta se ei ole pelkästään sitä, vaan se saa voimansa asiasisällöstä ja merkityssuhteista.

- Tämän vuoksi on mahdollista, että esiintymistaidoiltaan taitamatonkin ihminen voi onnistua olemaan järisyttävän innostava. Monilla yliopistolaisilla on legendaarisia lempiesimerkkejä näistä "mahdottomista" puhujista, jotka ovat höpinöillään saaneet muut aivan sytyksiin. Kyse on siitä, että heillä on sanottavanaan jotain äärimmäisen merkityksellistä ja uskallusta sanoa se.

HYVÄKSYVÄ VUOROVAIKUTUS JA KIINNOSTUNUT KUUNTELEMINEN. Aiheestaan innostunut opettaja myös mielellään kuuntelee muiden kysymyksiä ja vastaa niihin auliisti, koska hän toivoo muiden tulevan asian piiriin hänen mukanaan ja on utelias kuulemaan, miten muut sitä lähestyvät. Hän haluaa tehdä mahdolliseksi asiaan tutustumisen, siksi hän on valmis poistamaan esteitä asian ymmärtämisen tieltä. Siksipä onkin niin että asiasta innostunut opettaja on usein altis vuorovaikutukseen, ottaa muut mukaan ja tulee siten viestittäneeksi hyväksyvää kumppanuutta: tulkaa miettimään tätä minun kanssani! Hän jaksaa jutella asiasta, ei siksi että "innostaminen on tärkeää" vaan siksi että hän näkee mielellään muidenkin tarttuvan tähän tärkeään kysymykseen. Innostunut opettaja ei ole pelkästään täynnä omaa asiaansa, hän voi viestinnällään olla erittäinkin vastaanottavainen muille.

KESKENERÄISYYS. Innostunut opettaja hakeutuu usein oman osaamisensa rajalle, epämukavuusalueelle. Hän on koko ajan matkalla kohti uteliaisuutensa kohdetta, ja se tietenkin muuttaa koko ajan muotoaan, ja siksi on itsekin vilpittömästi jatkuvien kysymysten äärellä. Hän todennäköisesti uskaltaa sanoa, ettei tiedä vastausta joka asiaan tai pystyy olemaan ihmettelevä asian ääressä. Olen taipuvainen ajattelemaan, että tällainen vilpitön ihmetys ja kysyvä mieli on puoleensavetävä ilmiö, missä tahansa siihen törmää. Sellainen opettaja antaa ajatustyöstä esimerkkiä, joka on omiaan tukemaan opiskelijoiden omia oppimistaitoja ja reflektiokykyä sekä emotionaalista sietokykyä jota aito oppiminen vaatii.



"Innostunut opettaja" ei siis tarkoita mitään posket palaen puhkuvaa riehakkuutta esiintymisessä. Se tarkoittaa vakuuttuneisuutta asiasta ja väsymätöntä valmiutta asettua aina uudelleen keskusteluun siitä.



EDIT 10.9.2016

Tässä asiasta hieman toisenlainen ja eri näkökulmasta rakennettu, asiantunteva tiivistys Sanna Wenströmiltä

8 kommenttia:

  1. Hyvä kirjoitus siitä mitä innostuminen oikeastaan tarkoittaa. Ei sitä, että näyttää innostuneelta ja intoilee, vaan että osaa innostua. Tuolleen ymmärrettynä sitä ei voi tosiaankaan teeskennellä, vaan se syntyy kyvystä olla yhteydessä siihen mikä minulle on merkityksellistä. Voisi kuvitella, että tämä pitää paikkansa monessa muussakin duunissa, missä on kyse ihmisten kanssa vuorovaikutuksessa olemista: johtaminen, asiakastyö, ohjaaminen...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Mari, niinpä se varmaankin on, että tämä koskee monta muutakin hommaa. Tähän liittyy sekin tuttu kokemus, että voi olla väsynyt ja tyhjä lähtiessään kouluttamaan tai ohjaamaan, mutta palaa sieltä virkistyneenä ja valppaana. Innostaminen tapahtuu puolin ja toisin, ryhmä auttaa muistamaan, mikä olikaan tärkeätä ja merkityksellistä, sitä saa uudestaan kontaktin siihen mikä on homman nimi :-)

      Poista
  2. Kaikki, mitä sanoit innostamisesta ja opettajan osuudesta oli mielestäni mainio analyysi. Minulle ei kuitenkaan auennut se, miten motivaatio olisi taito. Minä ymmärrän motivaation haluna tehdä jotain. Siksi en voi mieltää motivoivani ketään, koska jokaisen on motivoiduttava itse. Voin vain auttaa motivoitumista esimerkiksi siten, kuten kuvasit. Minusta siis motivoitumisen auttaminen on taito.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, ymmärsin ajatuksen itse niin että motivaatio on kyllä juuri halua tehdä jotain, mutta kun miettii miten halu syntyy, viriää, pysyy yllä tai muovautuu, se on enemmän kuin "tila" - ihminen voi itse "rakentaa sitä", ymmärtää sitä ja vaikuttaa siihen. Eli ihminen itse voi olla motivaationsa suhteen "taitava" tai "taitamaton". Sen huomaa usein kun seuraa opiskelijoiden erilaisia tapoja opiskella ja suhtautua "haluamisiinsa".

      Poista
  3. Naulan kantaan osuva oivallus: pihvi se on kaikessa kaikkein tärkein! Mutta tuo tekee tekemisestä samalla haasteellisen. Itselläni on esimerkiksi suuria vaikeuksia keksiä mitään innostavaa koottua palautetta pelitutkimusta käsitttelevällä jaksolla, koska pelitutkimus ei kuulu minun omaan osaamisalueeseeni. Onneksi ko. jakson oppimateriaali kuitenkin koostuu asiasta innostuneiden opettajien tekemistä luentotallenteista ja heidän laatimista motivoivista viikkoharjoituksista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sehän on hieno juttu että on tuollaiset materiaalit käytössä! Mä yritän itse aina miettiä, onko jotain jota voisin ihmetellä, jonka suhteen voisin olla utelias. Ei sekään aina auta mutta usein... ja siitä seuraa tietenkin se että joutuu pysymään epämukavuusalueella. Muuten ei osaa ihmetellä.

      Poista
  4. Erittäin kiinnostavaa ja osuvaa pohdintaa innostamisesta, kiitos!! Olen kouluttanut paljon esiintymisen teemoista ja näissä koulutuksissa on usein keskusteltu innostuksesta ja sen viestimisestä, siitä, pitäisikö esimerkiksi asiantuntijan "näyttää innostuneelta". Monesti keskustelussa on päädytty siihen, että olennaista on puhujan suhde omaan asiaansa, että aihe kiehtoo, ärsyttää, haastaa, innostaa jne..häntä ja hän haluaa ottaa ja vetää ääneen ajatteluun muut mukaan. Se, että puhuja on asiastaan innostunut tai että se on hänelle tärkeä, voi välittyä viestinnässä myös vakavuutena. Innostuneisuus ei todellakaan tarkoita samaa kuin äänekäs tai dramaattinen ilmaisu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, kiitos kommentistasi! Olipa mukava saada kuulla esiintymiskouluttajan näkemys asiaan. Tuli vielä tuon bloggauksen kirjoitettuani mieleen se että innostusta voi olla paitsi asiaa, myös kuulijoita kohtaan. Eli että on innostunut puhumaan juuri sille porukalle jolle puhuu. Se välittyy vuorovaikutuksesta myös -- paneutuvana keskittymisenä siihen vuorovaikutukseen. - Joskus jos joutuu kouluttamaan samoja asioita eri ryhmille, on joskus vaikea löytää tämä mielentila. Yritän silloin lakata sanomasta itselleni että "taas tämä sama aihe". Ajattelen mielessäni mieluummin jotain sen tapaista kuin: "tässä olette juuri TE".

      Poista